Oletko sukua?

 

Oletko sukua?

 

 

Onko Sukulaisuudella merkitystä?

Eritoten hallitsijoilla ja muilla merkkihenkilöillä on kautta historian ollut tarvetta selvitellä sukulaisuussuhteitaan. Asia oli erityisen tärkeä periytyvien omaisuuksien ja arvonimien johdosta. Hallitsijoille oli myös tarve todistaa sukututkimuksella polveutuvansa merkittävistä, jopa jumalallisista esi-isistä ja oikeuttaa näin oma valta-asemansa. Sukututkimuksen tekijältä saatettiin tällöin edellyttää jo valmiiksi määritetyn polveutumisen todistelua. Tällaisilla vääristellyillä sukupuilla on historiallinen arvonsa, mutta tieteellisen sukututkimuksen kannalta niillä ei ole käyttöä.

Kuninkaiden ja yleensä hallitsijoiden sukupuut ovat tavallaan sukututkimuksen esiaste. Sukututkimusta kirjallisessa muodossa edustaa perimätietoon perustuva Raamattu. Länsimaissa merkittävä sukututkimuksen perusta on antiikin Kreikan jumaltarusto, jonka moninaisten sukulaissuhteiden verkko edellytti laajaa sukutukimusta.

Uudemman ajan sukututkimuksen edelläkävijänä voidaan pitää englantilaista historioitsija William Camdenia (1551–1623), joka tuotannossaan otti esille nykyaikaiseen sukututkimukseen liittyviä kysymyksiä. Varsinaisen tieteelliseksi katsottavan sukututkimuksen alullepanija oli saksalainen professori Johann Cristoph Gatter (1727–1799). Hän julkaisi 1788 teoksen Abriß der Genealogie. Gatterin tavoitteena oli tieteellisesti selvittää maanomistukseen ja perimiseen liittyviä seikkoja.

Merkittävä apu vähitellen kehittyvälle sukututkimukselle oli erilaisten rekisterien syntyminen. Rekisterit olivat perinteisesti sisältäneet lakien, etuoikeuksien ja omaisuuserien listauksia, mutta vähitellen ne laajenivat koskemaan myös syntymiä, kuolemia ja vihkimisiä. (väestörekisteri, kirkonkirjat).

Euroopassa Espanjan vanhimmat sukututkimuksen lähteet alkavat 1300-luvun loppuvuosilta. Englannissa seurakunnalliset lähteet alkavat vuodesta 1538, tosin syntymisen, vihkimisen ja kuoleman rekisteröinti tuli maassa pakolliseksi vasta 1800-luvun alkupuolella. Protestanttisten kirkkojen synnyllä on merkittävä osuus rekisteröinnin laajenemisessa, joka näkyy esimerkiksi Pohjoismaiden varhain alkaneissa sekä kirkon että valtion tarpeita palvelevissa rekistereissä.

Huomattavan työn sukututkimuksen leviämisen edistämiseksi ovat tehneet mormonit, jotka uskonnollisista syistä ovat laatineet valtaisat henkilörekisterit. He ovat myös tallentaneet usein vaikeasti saatavissa olevaa tietoa helpommin käytettävään muotoon ja kehittäneet ilmaisia tietokoneohjelmia sukututkimuskäyttöön.

Suomessa sukututkimuksen varhaisvaihetta edustava kirjallisuus syntyi 1600-luvulla jo ennen Turun Akatemian perustamista. Vuonna 1616 Johannes Messenius julkaisi teoksen Theatrum nobilitalis suecanae. Seuraavaksi ilmestyi 1650 professori Mikael Wexionius-Gyldenstolpen teos Epitome descriptionis Sueciae, Gothiae, Fenningiae et subjectorum provinciarum. Nykyisen mittapuun mukaan ensimmäinen tieteellinen teos oli 1823 ilmestynyt A. E. Frosteruksen julkaisu Anteckningar om Frosteriska Slägten. Siinä keskityttiin Frosterus-suvun selvittelyyn.

Eräänlainen sukututkimuksen monumentti ja samalla myös koko suomalaisen sukututkimuksen perusteos on Genealogia Sursilliana. Sen tutkimukset aloitti jo 1600-luvulla piispa Johannes Terserus. Vuonna 1850 A. E. Alcenius julkaisi tämän Sursilllien suvun tutkimuksen laajennettuna. Teos on uudistettu myös nykyaikana ja 1971 se ilmestyi Eero Kojosen työstämänä nimellä Sursillin suku. Teoksessa käydään läpi Ruotsin Ångermanlandista kotoisin olevan kantaperheen jälkipolvet pohjalaisiin säätyläissukuihin.

Sukututkija Jaakko Hirvonen pystyi 1970-luvulla osoittamaan, että kymmenet tuhannet Rautalammin, Laukaan ja Saarijärven asukkaat kuuluvat Storckovius-sukuun. Suvun kantaisä on 1620-luvulla syntynyt pappi.
.